Maailmaa hallitsee tyrannimainen Rauhanlaitos, joka sulkee vihollisensa kuplaan. Kuplien tuottaminen vaatii valtavasti energiaa, ja koska Laitos on kieltänyt teknologisen tutkimuksen, ei ole vaaraa että kukaan muu pystyisi tuottamaan kuplia.  
Siitä huolimatta pientehtailijoiksi kutsuttuja kapinallisia piileskelee ympäri planeettaa. 
 Kuplat aikoinaan kehittänyt Paul Naismith alkaa olla ikääntynyt, joten nuori Wili, joka osoittaa hämmästyttäviä kykyjä videopelissä, värvätään Paulin oppipojaksi.  Myös Paulia odottaa yllätys, ja aika alkaa olla kypsä lopulliselle vastaiskulle.

Koitin  joskus lukea Vingen kirjaa Linnunradan ääret, mutta se ei pudonnut ollenkaan, joten vähän epäilevin mielin tartuin tähän. Yllätyin positiivisesti tästä kirjasta. Salaperäiset, peilipintaiset kuplat vastustajien eliminoimiseen ovat kiinnostava ajatus, ja niistä olisi lukenut enemmänkin.  Teksti soljuu sujuvasti eteenpäin ja kirja tempaa kyllä mukaansa.  Suosittelen .