Eläkkeelle jäänyt murharyhmän etsivä Dave Gurney saa yhteydenoton vanhalta koulukaveriltaan Mark Melleryltä. Mellery on saanut kirjeen, jossa pyydetään ajattelemaan jotain lukua. Melleryn ajattelema luku löytyy mukana seuranneessa kuoressa. Lisäksi pyydetään lähettämään tietty summa rahaa, jotta kirjeen lähettäjä saisi kulunsa peitettyä.

Mellery hätääntyy; kuka tuntee hänet niin perinpohjin, että tietää hänen ajatuksensakin? Seuraavaksi hän saa lisää kirjeitä, joiden sävy muuttuu koko ajan uhkaavammaksi. Gurney alkaa tutkia arvoitusta palveluksena vanhalle ystävälleen.

Juttu muuttuu, kun Mellery murhataan. Tutkimusten edetessä uhreja löytyy lisää, mutta onko niillä mitään tekemistä Melleryn murhan kanssa. Murhaaja leikittelee sekä uhrin että poliisin kanssa. 

 

Huippuarviot saanut kirja oli itselleni hiukan pettymys. Gurney ja vaimonsa Madeleine jäävät aika ohuiksi, vaikka Gurneyn ajatuksia kerrotaankin suht. paljon. Vuosia sitten tapahtunut tragedia painaa mieltä ,vaikka se kuitataankin aika lyhyesti. Gurney myös otetaan ulkopuolisena mukaan tutkintaan helposti, olkoonkin, että hän oli menestystä saavuttanut murhatutkija aikoinaan. 
Nimen mukainen numeropeli taas paljastuu hyvin "tavanomaiseksi", mikä oli kirjan suurin pettymys. 
Murhaaja paljastuu tietysti psykopaattiseksi mieheksi, joka yrittää korjata lapsuutensa traumoja.